Mika Koponen in memoriam

August 7, 2013 § Leave a comment

Mika Koponen in memoriam

Mika Koponen, Made in Pohjolan kitaristi ja perustajajäsen menehtyi traagisessa liikenneonnettomuudessa 3.6. 2013. Made in Pohjola oli paljolti Mikan idea, johon hän sai temmattua mukaan oikeat ihmiset. Mikan omistautumisesta ja suuresta sydämestä saa käsityksen, kun lukee hänen tekemänsä esittelytekstit. Saimme tuntea hienon ihmisen, jolla oli sekä realismia että huumoria. Molempia tarvitaan ehdottomasti, että yhtye voi onnistua. Mika tiivisti kerran ajatuksiaan ihmisistä ja yhteistyöstä (suunnilleen) näin:

“Ihmiset ovat ihan aidosti erilaisia. Voi olla vaikeaa kuvitella mitä se on, kun jokainen ajattelee omalla tavallaan, mutta sitä pitää yrittää ymmärtää.”

Mika otti vastuuta yhtyeen jokaisella osa-alueella; soittamisessa, sovittamisessa ja äänityksissä. Hänen fuzzisooloiluissaan kuulin Pohjolan luottokitaristien lisäksi Alex Lifesonin (Rush) vaikutteita. Ajattelin usein, että Mika toimi kanssamme uhrautuvasti, koska perhe oli hänelle hyvin tärkeä. Hän miksasi äänityksiämme joskus yömyöhään ja otti kaikki perfektionistisetkin palautteet tyynesti vastaan. Hän kannusti muita ja viilasi lopputuloksesta ehdottomasti parhaan, mitä se näistä lähtökohdista saattoi olla. Tuo henki kantoi sitten keikalle asti. Rima oli noussut korkealle ja Mikan gurumaiset ennustukset olivat käymässä jo toteen:

“Our mission is to understand and perform these notes, share, shake, flow with endless inspire. Get selfish satisfaction from the experience, the challenge of yourself. Being ‘Dragon of Kätkävaara’ you need to understand your realistic consciousness, unlimit yourself, set you free. Just listen, flow with the stream.”

Ehdin tuntea Mikan noin pari vuotta. Tulimme juttuun loistavasti ja olimme olleet bändiläisten kanssa iltaa viettämässä jo muutenkin. Odotin yhteydenpidon syvenemistä ihan omalla painollaan, mutta kohtalo oli päättänyt toisin. Suru-uutisen tultua tunne oli epätodellinen. Miten mies joka on näin täydellisesti elämässä kiinni, voi yhtäkkiä tulla otetuksi pois. Uskon että jokainen joka on Mikan tuntenut, on kokenut jotakin samaa. Poismenneen suuresta merkityksestä se kertoo paljon.

Made in Pohjolan puolesta, Jaakko

Advertisements